maanantai 31. elokuuta 2015

Puistotädin parhaat



Kaupunkiasuminen taitaa olla tekemässä minusta varsinaista puistofania. Vaikken mikään suuren luokan vaeltaja tai eränkävijä ole ollutkaan, ovat metsät, rannat ja polut aina houkutelleet minua. Metsä on taatusti ollut laskemassa minunkin verenpainettani aina tarpeen tullen. Nyt täällä Riiassa ei ihan niin vain mennäkään metsään potkimaan käpyjä ja hengittelemään raitista ilmaa. Onneksi kuitenkin meidän nurkilla on paljon puistoja edes jonkinlaisina korvikkeina.

Iltakävelylle kannattaa suunnata Uzvaras Parksiin, jossa aurinko hienosti valaisee puna-armeijan muistomerkinkin. Merkki on rakennettu armeijan kunniaksi sen voitettua Saksan toisessa maailmansodassa. Muistelua kiinnostavampia puistossa ovat polut ja radat. Ristiin rastiin seikkailevia teitä pitkin kävellään, juostaan, pyöräillään ja rullaluistellaan. Talvella - jos se sattuu olemaan luminen - puistossa kulkee kuulemma Riian kaupunkialueen ainoa latu. Saapa nähdä, päästäänkö ensi talvena hiihtämään. Sukset kyllä jäivät kotiin, mutta vuokrasuksiakin on kai tarjolla.  





Päiväsaikaan paras piilo- ja hengittelypaikka on Arkadijas Parks, johon kotikatumme päättyy. Puisto on rakennettu kivasti täyteen kukkuloita, puroja ja puuryhmiä. Olohuoneenaan sitä taitavat pitää naapuruston ihmiset vauvasta vaariin. Leikkipaikkojen lisäksi käytössä ovat penkit, joilla senioirit istuvat  kiireettä juttelemassa. Sorsatkin ovat huomanneet puistoasumisen hyvät puolet. Aina löytyy joku syöttämään niitä leivänkannikoilla. 





Kaikkein lähimpää kotiamme löytyy nimetön, japanilaishenkinen pikkupuisto. Se on niin pikkuinen, ettei sinne kannata varta vasten lähteä, mutta sitä kautta on kiva oikaista kotiin. Tänään tosin taidan tehdä poikkeuksen ja lähteä sinne pienelle iltalenkille, kun sade näyttää lakanneen ja tarjolla on varmasti raikas ja hieno ilta. 












torstai 27. elokuuta 2015

Vaeltaja vanhassa kaupungissa



Eilen vietin ensimmäisen kotiäidin toivepäivän kollegan seurassa tutustumassa Riian vanhaan kaupunkiin. En ollut vielä ehtinyt tämän asumisen ainana Daugava-joen toisella puolella käydäkään. Ja siellä kuitenkin sijaitsee mitä mahtavin ja hienoin, Unescon maailmanperintökohteisiinkin kuuluva Riian historiallinen keskusta Vecrīga. 

Bussi vei meidät kuitenkin alkuun tutun näköiseen kohteeseen Stockmannille. Käytiinpä siellä kurkkimassa, mitä kivaa Herkussa olisi tarjolla oman ruokakaapin täydennykseksi. Muutamaa tuttua tuotetta täällä on jo huomannut kaipaavansa, vaikka myös Prismasta löytyy aika paljon aineksia omaan ruuanlaittoon. Tutun näköistä, eikö? Kassallakin kysyttiin kanta-asiakaskorttia. 


Vain vähin harhailuin päästiin alikulkukäytäviä pitkin vanhan kaupungin puolelle. Vaikka historiakin on kiinnostavaa, tykkään silti vielä enemmän vain kaduilla haahuilusta ja talojen sekä ihmisten katselusta. Vieraita varten lupaan kyllä perehtyä ihan faktoihinkin, mutta nyt oli tosi kiva vain kurkistella ja höpötellä. Vaellettiin kanavan vartta Bastejkalnan puistossa ja käytiin siellä Kolonade-ravintolassa lounaallakin. Aurinko paistoi ja maalasi hienon sateenkaaren kanavan suihkulähteeseen.

 


Jätettiin jälkkärit tilaamatta ja lähdettiin etsimään toreilta ja turuilta kivaa kahvilaa. Jokaisen nurkan takana oli toinen toistaan houkuttelevampia näkymiä ja räpsyttelinkin kameraani ahkerasti. Lokakuussa valon vähettyä keskustaan tulee kuulemma vielä hienoja valotaideteoksia. Ei siis todellakaan ole kerralla nähty tämä paikka!




Kaikkien näiden vinojen kuvien perusteella voisi jo kuvitella, että päädyimme kaltevalle pinnalle ja kävelimme sisään vaarallisen houkuttelevaan viinibaariin. 

 
Tällä kertaa kuitenkin vilkaisimme kelloa ja karautimme näppärällä pikkubussilla  meidän kotinurlkille Agenskalnaan. Tutustumatta nimittäin oli myös kaikkein läheisin pieni kahvila nurkan takana. Omenapiirakka oli vielä lämmintä ja kahvi taivaallista. Täydellinen päätös kivalle päivälle. Kiitos seurasta Minna!




lauantai 22. elokuuta 2015

Luurangot kaapissa

Että voi ihminen tulla iloiseksi vaatekaapeista! Tässä asunnossa ei täkäläiseen tapaan ollut kiinteitä kaappeja keittiötä ja eteistä lukuun ottamatta. En osannut Espoossa pakatessani ollenkaan ajatella, kuinka pitkään vaatteeni viettäisivät enemmän tai vähemmän nätisti pakattuina vähintään metrin korkuisissa laatikoissa - iloisesti sikin sokin. On tässä käynyt vähän vaatevalikoima parin viikon aikana vähiin. Kannattaisi muuttaa useammin, niin olisivat tällaiset rutiinit paremmin hallussa.

 

Viikonlopun alkajaisiksi tarttuivat nikkarimiehet kuitenkin taas työkaluihinsa ja nopeasti olivat kaapit kasassa. Master bedroomiin saatiin molemmille oma kaappi ja Elsa sai samanlaisen. Pienemmät lapset hoideltiin senkeillä ja lipastoilla. Suih vain ja vaatteetkin asettuivat hyllyilleen! Nyt puuttuvat enää vaatekaappien vetimet, jotka unohtuivat ostoslistalta, mutta löydän varmaan täältä jotkut kivat. 



Koska olimme olleet iltapäivään mennessä niin tehokkaita, päätimme karistaa äkkiä Riian tomut jaloistamme. Auton nokka siis kohti Jurmalaa. Ihana ranta, ihana sää, ihanan lämmintä vettä!
Jurmala on kyllä ihan lempparipaikkojani täällä. Alue on iso ja ranta pitkä ja puhdas. Jurmalasta tulee mieleen Hanko kaikkine pitsihuviloineen, mutta niitäpä on kymmenkertainen määrä. Ja huviloiden välissä voi sitten ihmetellä toinen toistaan prameampia venäläisiä ökytaloja. Jurmalaan on päästävä pian taas!

keskiviikko 19. elokuuta 2015

On arki alkava!

Tänään herättiin kukonlaulun aikaan, koska edessä oli jännittävä ensimmäinen koulupäivä International School of Latviassa. 


Ilmassa oli lapsesta riippuen jännitystä, innostusta tai jopa lievää paniikkia. Puurolautasensa sai kuitenkin jokainen tyhjäksi, ja koko porukka oli kuin ihmeen kaupalla ajoissa bussipysäkillä reppuineen ja eväineen. 





Koska olimme taas pelanneet varman päälle, niin olimme koululla ekoina. Sydämellinen rehtori otti meidät vastaan ja ehdotti kahvikupillista lämmikkeesksi. Ohjelmassa olisi lipunnosto ja avajaiset koulun pihalla. Juhlallisuuksien jälkeen oppilaat lähtivät marssimaan luokkiinsa, ja minä katsoin parhaalsi poistua vähin äänin paikalta. Jännitti kyllä melkoisesti minuakin! 


Ensimmäinen virallinen kotiäitipäiväni kuluii lähinnä ihmetellessä. Odottelin kovasti kuulumisia koululta, ja tulihan niitä heti päivän päätyttyä. Jännää, sekavaa, mukavaa ja NÄLKÄ! Evästarjoilusysteemini ei vielä ihan kaikkien osalta ollut hoitunut, mutta tästä on hyvä jatkaa. Päivällisen uunilohen olin onneksi tajunnut laittaa valmistumaan, kun bussi saapuisi kotipysäkille, ja nyt uunissa muhii vielä makaronilaatikko huomiseksi evääksi. 

Läksyjä ei vielä tänään tullut, mutta lomakkeita lastenkin luettavaksi ja allekirjoitettavaksi melkoinen kasa. Huomiseen lukujärjestykseen kukin valmistautuu omalla tavallaan, mutta unta ei varmaan tarvitse tänään houkutella. 




sunnuntai 16. elokuuta 2015

Vallan villi viikonloppu



Lauantain aamiaisesta haluttiin vähän herkumpi ja siksi suunnattiiin kahvin tippuessa naapuriin torille. Koriin kertyi pensasmustikoita, karhunvattuja, koko kilo kirsikkatomaatteja, herneitä ja porkkanoita. Hintaa satsille kertyi alle kymppi! Kukkaro kiittää tästä naapurista.


Ja näillä eväillä jaksoi hyvin myös joogata. Testattiin ensimmäistä kertaa Yoogaia-palvelua ja heti kolmen treenin verran. Nyt kyllä huomaa käsivarsissa ja rintalihaksissa, että alaspäin katsovaa koiraa on kokeiltu. Tytöillä ei tietenkään tunnu missään...
Illalla oli tarkoitus mennä vanhaan kaupunkiin ennen leffaa, mutta heti keskustaa lähestyttäessä huomasimme, että täällähän tapahtuu jotain. Käynnissä oli Riga Svetki -niminen kesätapahtuma ja Daugavan ranta oli täynnä ihmisiä, esiintymislavoja, myyntikojuja ja ravintoloita. Ehdittiin me leffaankin, mutta vanha kaupunki jäi nyt näkemättä. Tapahtuma selitti senkin, miksi bussilippumme eivät toimineet. Kaupunki tarjosi festarin ajaksi ilmaiset kyydit kaikille. Illalla yleisöä ja meitä jo kotiinkin ehtineitä hemmoteltiin mahtavalla ilotulituksella. 


Yöllä saapui kotiin retkikunta naapurimaasta. Miesväki oli lähtenyt ostoksille Liettuan Ikeaan. Yritettiin ostaa puuttuvia vaatekaappeja mökkitarpeet mielessä, mutta saas nähdä, kuinka kävi. Sunnuntai saatiin kuitenkin kotoisasti kulumaan kuusiokoloavaimia väännellessä. Iltakävely läheiseen muistomerkkipuistoon Uzvaras parksiin tuli tarpeeseen ja yksi helteinen päivä käntyi taas kohti yötä. 


lauantai 15. elokuuta 2015

Bye, bye koto-Suomi!

Vuosi sitten löysimme kauan etsimämme ikioman mökkipaikan. Keski-ikäisyys toi ilmeisesti tullessaan sen, että minäkin, vannoutunut veneilijä ja lähiölapsi, kaipasin paikkaa, johon juurtua, ja jossa hengittää vapaasti, kun arki armahtaa. Sateenkaaren pää Vanajaveden rannalla kutsui aina kuin vain mahdollista, ja elämä kahden kodin kanssa tuntui  mukavalta. Unelma toteutettu - nyt vain eletään sitä!

Toisin kuitenkin kävi. Vuodenvaihteen jälkeen alkoi miehen työpaikalta kantautua huhuja mahdollisesta ulkomaankomennuksesta. Pitkin kevättä asia oli esillä, mutta varmistui sitten lopullisesti vasta juhannusviikolla. Mies aloittaisi työt ja lapset koulun elokuussa Riiassa Latviassa. Minä hain virkavapaata. Tässäpä onkin sitten kesä pakattu ja järjestelty. Kuusihenkisen perheen siirto toiseen maahan on projekti, joka ei käy kädenkäänteessä, mutta onnistuu näköjään kyllä. Nyt perhe on minua lukuun ottamatta harjoitellut jo viikon ajan arkea uudessa kodissa, ja tänään paikalle lennähdän myös minä. 

Tauolle jäävät mielenkiintoinen työ ja harrastukset, tapaamiset ystävien ja perheen kanssa. Edessä on uudenlainen arki, jota nyt aletaan huomisesta lähtien kompastella myös koululaisten kanssa. Miehellä on työnsä ja lapsilla opintonsa, minulle jää käteen kotiäitikortti. Huusholli kuntoon ja siistiksi, perheelle ruokaa pöytään ja eväsrasiohin, minulle lenkkeilyä ja nettipilatesta. Näitä palasia lähden tänään kokoilemaan. Jännittää vähän. Arki on ollut kotona niin täyteläistä ja olen tuntenut itseni tärkeäksi ja tarpeelliseksi töissä, kotona ja monissakin vapaaehtoishommissa. Mitä kotirouva Latviassa puuhaa ja viihtyykö se? Ja millainen maa maantieteellisesti lähellä mutta kulttuurisesti aika kaukana Suomesta sijaitseva Latvia on? Nyt on aika ottaa siitä selvää!


perjantai 14. elokuuta 2015

Potkurikoneita ei kannata pelätä



Taas potkurikone, oli minunkin ensimmäinen ajatukseni. Olen nyt lentänyt tätä väliä neljä kertaa ja tarjolla on ollut pienempää ja isompaa konetta. Isompi miellyttää enemmän, mutta ei näissä pienissä potkurikoneissakaan oikeasti ole mitään vikaa. Tällä kertaa Finnairin lennolla oli jopa kahvitarjoilu ja keli mitä mahtavin!




Perillä odotti perhe - ihan kokonainen! Tänä kesänä on ollut kaikilla niin paljon ja sekalaista ohjelmaa, että koko perheen koolla olo tuntuu juhlalta. Ja juhlittiinhan me! Talomme alakerrassa on vuokraisäntänme omistama ravintola Vinoga. Kokkiinkin on jo ehditty tutustua ja ruokaan. Nappasin jo toiseen kertaan jälkkäriksi sitruunasorbetin. Kolmas kerta ehkä vielä toden sanoo, mutta herkkua on. Ja kotiin oli ostettu pöytään kukka!