Lämmin talo, tervetullut tupa

Tällä viikolla juhlasesonki on jatkunut. Tiistaina järjestettiin house warming puolison työkavereille, lauantaina tuparit Suomen lähetystöväelle. Työpaikan kiertävä lämmitysvuoro on aika kiva idea. Miehen kollegat tulevat tänne pääsääntöisesti muualta ja asettuvat expatteina uuteen ympäristöön. Lähes kaikilla on perhe mukana, ja kaikilta jäävät kotimaahan suku ja ystävät. House warmingeissa kukin saa olla vuorollaan tähti ja esitellä uusille työkavereille oman perheensä ja haluamansa palat omaa kulttuuriaan. Vaimona minusta on ollut hienoa tutustua ruokiin ja koteihin ja erityisesti aika samanlaisessa elämäntilanteessa eläviin puolisoihin sieltä täältä pallomme päältä. 

Omat juhlavalmistelumme sujuivat suhtkoht samaan tapaan kuin kotimaassakin. Leipäjuustoa, salmiakkia, suomalaista olutta, lakkahilloa ja saaristolaisleipää toimme mukanamme jo rippijuhlareissulta. Pääruuat toki valmistin täällä täkäläisen tarjonnan mukaan. Omenasesonki on täälläkin parhaimmillaan, ja siksipä jälkiruuaksi olikin helppo tehdä iso satsi omppupiirakkaa. Leivonta on aina opettelua uuden uunin kanssa, mutta se sujuikin aika kivasti. Isoimman virheen tein kanelikaupoilla. Pussin päällä oli kyllä kanelin kuva ja sisältö selvästikin jotain jauhetta. Kotona huomasin ostaneeni tomusokeria, mutta miksi ihmeessä sitä  myydään 30 gramman satseissa?

Isoon olkkariimme on kiva kattaa seisova pöytä. Sen ympärille mahtuu molemmilta puolilta valitsemaan haluamiaan ruokia. Aloitimme puolilämpimillä lihapullavaihtoehdoilla ja perunasalaatilla. Niiden jälkeen kansainväliset vieraat saivat kovin suosittuja karjalanpiirakoita ja munavoita, lohileipiä ja Väinämöisen palttoonappeja. Suomi-vieraat saivat tyytyä salaattibaariin. Jälkiruuaksi oli piirakan ja jätskin lisäksi joko juustoa ja lakkahilloa tai latvialaisia suklaakonvehteja. Molempiin kattauksiin riitti onneksi myös salmiakkia, lakuja ja suomalaista suklaata. Juomapuoli oli sama molemmille vieraille lukuun ottamatta Kossu-snapseja, joita "nauttivat" vain ulkkarit. Menekistä päätellen molempien kekkereiden menu onnistui mukavasti 😊.

Vieraat toivat tietysti tuliaisiakin. Kukkia tuli niin, että maljakot olisivat varmasti loppuneet ellei osa kimpuista olisi tullut astian kanssa. Suklaata syömme varmasti seuraavan kuukauden. Paitsi ehkä sitä latvialaista erikoisuutta, joka pitä sisällään paikallista ruisleipää, Latvia balsam-likööriä ja koristeena ruiskukkaa.  Saas nähdä, kenen suuhun se päätyy. Emäntääkin muistettiin paitsi kukilla myös kosmetiikalla. Teetuliaisesta taidan ensimmäiseksi testata liettualaista toista nuoruutta lupaavaa sekoitusta.

Viinikaappiakaan meillä ei vielä viikko sitten ollut. Tuomisina saimme juomia laidasta laitaan. Onneksi niille löytyi vielä oma paikka eikä kaikkea tarvitse tilan puutteen vuoksi heti korkata käyttöön. Kiitos kaikista ihanista tuliaispussukoista!

Tänä aamuna onkin sitten vain vedetty lonkkaa eikä päiväksikään ole mitään suurempia suunnitelmia. Aamiaiseksi paistettiin pannarit, ja päälle valutettiin tuliaispullosta kanadalaista vaahterasiirappia.

Vieraita ja vieraissa

Riika ei meinannut suhtautua suosiollisesti ensimmäisen Suomi-vieraamme visiittiin. Sade rummutti tiistaiaamuna naapuritalon kattoa niin, ettei meillä sisällä meinannut omia ajatuksiaan kuulla. Sääennuste oli onneksi täsmällinen ja päivä poutaantui luvatusti iltapäiväksi. Serkun vierailupäivä oli yllättäen myös puoliksi vapaa koulusta ja päästiin koko joukolla tutustuttamaan vierasta kaupunkiin. Kahvilakierros ja vanha kaupunki kuuluivat luonnollisesti ohjelmaan, mutta isännänkin vapauduttua töistään käytiin vielä ulkona syömässä. Minun valitsemani Turku burger ei ollutkaan kovin suomalainen valinta vaan kasvisvaihtoehto Turkista. Herkkua oli!

Koska alkuviikko vieraan kanssa kului kuin olisimme olleet kovinkin latvialaisia, päätimme torstaina koko porukka virallistaa suhteemme tähän maahan ja hakea oleskelulupaa. Lippuja ja lappuja oli kerätty eri osoitteista, kuvissa käyty ja nyt oli todistamisen paikka. Haastattelu virastossa olikin lopulta helppo nakki, mutta ah lippua ja lappua. Koko ilta saatiin kulumaan toimiston täytteenä. Ensi kuussa ovat sitten valmiina oleskelijoiden omat ID-kortit ja nekin täytyy sitten mennä ynnä ja yhtenä paikan päälle lunastamaan. Iltapimeällä hiippailtiin kohti kotia, mutta onneksi ei tultukaan omalla bussilla. Jäätiin pois Kalcierna kvartals -kortteleiden pysäkillä ja tupsahdettiin intialaistunnelmiin. Kortteleissa järjestetään kaikenlaisia tapahtumia kirpputoreista ulkoilmaelokuviin. Intialainen musiikki ei korvaani miellytä, mutta ruoka: sitä sai taas halvalla hyvää. Tunnelma korttelissa oli kaikessa hämäryydessään hieno. Tänne tullaan uudestaankin.

Perjantaina karattiin jo iltapäivästä tien päälle kohti Tallinnan satamaa. Illalla oltiin jo Mummulassa ja täydessä touhussa järjestelemässä seuraavan päivän rippijuhlia. Omassa kodissa meillä on vuokralainen, mutta rippilahjaksi juhlakalulle Mummu oli luvannut järjestää juhlat heidän puolellaan taloa. Ja siellähän juhlittiin! Rippilapsi ei ollut päässyt harjoituksiin lainkaan, mutta täydestä meni ja vähän enemmänkin. Alttarillekin poikaa siunaamaan ilmestyi neljä kummia ja yksi tärkeä aikuinen. 

Kirkollisten juhlallisuuksien jälkeen Mummulassa odottivat pitopalvelun salaatti- ja kakkupöydät. Vieraita tuli ja meni iltakuteen saakka. Juhlat oli ollut tarkoitus järjestää minimikaavalla, mutta laskettiin jälkikäteen, että onnittelijoita kävi kaikkiaan reilut 40 henkeä eli vähän maksimman puolelle mentiin kuitenkin. Kivaa kuitenkin oli ja vieraat tuntuivat viihtyvän poikkeusolosuhteissakin. Minusta ainakin oli ihana nähdä kaikki omat, tutut ihmiset! 

Juhlien ajan viihtyivät kaikki lapsetkin paikalla, mutta puf, oven sulkeuduttua viimeisen vieraan jälkeen katosi koko joukko saman tien omille teilleen. Eipä haitannut, sillä kivahan se on, kun lapsilla on kavereita, joita kaivata ja iloisesti taas tavata. Tällainen expat-vuosi on nimittäin ainakin meillä pieni aikalisä lapsuusvuosiin. Kotona kaikilla on jo omat menonsa harrastuksiin ja kavereiden luo, mutta täällä Latviassa ollaan iltaisin ja viikonloppuisinkin paljon enemmän perheen kanssa. Kaikkine riitoineenkin taidan pitää tätä plussapuolena 😊. 

Juhlahumu ei suinkaan jäänyt vielä tähän. Taata täyttää ihan näinä päivinä miehekkäät 90 vuotta. Isovanhempien merkkipäiviä on perinteisesti juhlittu Haukilahden vesitornin Haikaranpesässä eikä nytkään haluttu tehdä poikkeusta. Hieno ilma, hyvä ruoka ja tuttu seura juhlistivat päivänsankaria. Lounaan päätteeksi tehtiinkin jo seuraava varaus kymmenen vuoden päähän. 

Synttärijuhlien jälkeen minä lähdin lasten kanssa jo aika haipakkaa kohti satamaa. Vaikka laiva oli Tallinnassa jo puoli seitsemän maissa, oli edessä vielä monen tunnin ajo kohti Riikaa. Tähän aikaan vuodesta pimeä tulee jo ikävän aikaisin. Via Baltica on moneen muuhun täkäläiseen tiehen verrattuna loistokunnossa, mutta valaistuksessa olisi totisesti tehtävää. Tottumattomalle ja kenelle tahansakin pilkkopimeässä ajaminen on ikävää. Matka tuntui loputtoman pitkältä, mutta perille päästyä omat tupa ja sänky entistäkin kodikkaammilta. Aamulla oli kiva herätä tuttuun kolinaan ratikkakiskoilta ja kipaista aamiaismarjat ja tuoreet kukat naapurin torilta.