maanantai 5. lokakuuta 2015

Kakkua, kakkua, enemmän kakkua!


Minä en ole pullaihmisiä. Syönhän minä toki hyvän vehnäsen - samoin kuin suklaan - jos sellainen vastaan tulee, mutta väliinkin voin jättää. Täällä Riiassa on kuitenkin tarjolla houkutuksia, joita minun on vaikeampi vastustaa. Ne ovat nämä kakut! Toinen toistaan kauniinpia luomuksia lipuu vastaan kaupungin lukuisissa kahviloissa ja konditorioissa. Ja jippohan tässä hommassa on tietysti se, että moni on vain päältä kaunis ja sen oikean etsimiseen saa näppärästi kulumaan vuoden, kaksi tai varmasti halutessaan koko lopun elämänsä. Onneksi emme kuutenkaan ole tulleet tänne jäädäksemme, niin homma vähän rajautuu tai sitten toisaalta etsintää täytyy suorittaa sitäkin kiihkeämmin.




Täydellisen kakun metsästäjän pahimpia vihollisia ovat tietysti epäonnistuneiden valintojen lisäksi kalorit. Näitä luomuksia eivät täällä suinkaan syö vain turistit vaan arkisen kauppakassin kantajan toisessa kädessä keikkuu ihan tavallisenakin arkipäivänä usein kakkulaatikko. Silti väki on täällä silmämääräisesti selvästi hoikempaa kuin Suomessa. Mihin mahaan ne näitä paakkelseja syövät? Ja mihin minä sen kakkumahan kasvatan? (Hyviä vaihtoehtoja ei ole!)




Siksipä on turvauduttava vaihtokauppaan. Kahvilaan pääsee reippaan lenkin jälkeen tai kotiin saa hakea kakkujälkkärin vain erikoistapauksissa (tosin alan olla mestari keksimään niitä 😉).


Harrastusta tietysti hillitsisi hintakin, mutta se kun ei ole ongelma. Yläpuolella olevaan kuvaan on aseteltu kuitti vähän näytille. Koskapa Suomessaa olisin tilannut kahvilassa sekä suolsista että makeaa? No en koskaan! Aina ne ovat hinnoittelun vuoksi vaihtoehtoja. Tässäkin tilattiin miehen kanssa kahvin kaveriksi sekä suolaiset piirakat että kakut ja koko komeuden hinta oli alle kuusi euroa! Kaikkialla ei ihan näin halpaa ole, mutta kyllä täällä kalleinkin kahvi ja kakku jäävät kauas kotimaan hinnoista. Ja kahvin hinta  kahvilassa on minulle kyllä suuri mysteeri, koska kaupassa täällä joutuu kahvipaketista pulittamaan keskimäärin kuusi euroa. 






Suosikkikahviloita olen tähän mennessä löytänyt kaksi. Toiseen päädytään aina Jurmalassa lenkin päätteeksi ja toinen on näppärästi naapurissa. Jurmalassa yritettiin kokeilla toistakin, mutta palvelu oli niin tympeää, että kakkkukaan ei maistunut. Suosikissani De Gustossa kävelykadulla sen sijaan ovat kohdallaan sekä tarjonta, palvelu, sisustus, sijainti että hinta. Mitäpä sitä sitten enää vaihtamaan. Tai ehkä ensi kesään mennessä olen jo maistelkut valikoiman niin läpi, että voin tutustua johonkin sesonkikahvilaan.

Lapsas maja on pikkuruinen kahvila kotikatumme kulman takana. Tie on vilkkaasti liikennöity ja kahvilan kotitalo harmaa ja kolho. Oven takaa aukeaa kuitenkin ihan toinen maailma. Aika pysähtyy parissa pikkupöydässä naisten lehtiä selatessa ja ekstrahyvää kahvia siemaillessa. Kakkuvalikoima vaihtelee sesongin mukaan. Paras syömäni kakku on toistaiseksi ollut Maijan puolukkajuustokakku, jonka keksipohjassa oli varmasti ripaus ruista. Ah ja voi!


Tänäänhän on perjantai, ja kukkavaasikin yllättäen tyhjä. Nautinnoista parhain on siis ehkä edessä. Muutama lantti eteisen kiposta mukaan, kulman taakse ja Maijaan. Nätisti pakattu kakku mukaan ja torin kukkamyyjien kautta kotiin. Sitten vain kahvi porisemaan ja maailma on taas   tosi kaunis ja hyvä paikka ❤️!

sunnuntai 4. lokakuuta 2015

Satumainen Sigulda


Parin viimeisen viikon ajan tuntui puhe seurassa kuin seurassa kääntyvän täkäläiseen ruska-ajan pyhiinvaelluskohteeseen Siguldaan. Olin toki lukenut tästä Latvian Sveitsistä, ja kirjannut paikan mielessäni käytävien kohtien listalle, mutta h-hetki tuntui olevan nyt. Puolisokin sai latvialselta työkaveriltaan kartan, johon tärkeimmät nähtävät, parkkipaikat ja niiden väliset polut oli piirretty. Pitkin viikkoa siis jo hehkuttelin lapsillle, että sunnuntaiksi ei saa hankkia ohjelmaa, kun kalenteriin on varattuna retki. Siksipä siis auto oli jo eilen aamutuimaan lastattu repuilla, vesipulloilla ja kiukkuisilla teineillä. Ja matka 50 kilometrin päähän Siguldaan saattoi alkaa. 


Aamupäivä kohteessa oli viileä, kostea ja pilvinen. Ehdinkin jo miettiä, tuliko päivä valittua ihan väärin. Lähdettiin kuitenkin reippaasti lämmikkeeksi tepastelemaan kohti ensimmäistä kohdetta Turauidan linnaa. Muutaman kilometrin metsäpolun ja kohtalaisen pitkän nousun jälkeen mäen päältä löytyi hienosti kunnostettu ja selvästi suosittu museokohde. Paikalle ajella suhahteli myös turistibussia siinä määrin, että aikainen startti alkoi tuntua koko ajan paremmalta idealta. Linnan torniin kiivettiin vuorovetona jo alas tulevien kanssa, mutta kyllä kannatti. Näkymät olivat huikeat ja ilahduttavasti myös pilvipeite repeili ja aurinko ilmestyi ilahduttamaan meitä. 






Linnan pihalla emme mitenkään voineet vastustaa tuoreiden pannareiden tuoksua, ja edessä olikin päivän ensimmäinen evästauko. Eipä taas hinta päätä huomannut, kun muurinpohjapannari kotitekoisella omppuhillolla maksoi 70 senttiä kappaleelta. Nämä herkut mahassa oli hyvä jatkaa matkaa pitkiä rappusia pitkin kohti Baltian suurinta luolaa Gutmania. 



Ahtaat paikat eivät oikein miellytä minua, ja olinkin jo ajatellut suosiolla jättää tämän kohteen väliin. Kyseessä oli kuitenkin ennemminkin suuri syvennys kuin mikään  ahdas onkalo. Pillipiipari soitti luolan suulla ja ääni kaikui hienosti seinistä. Pakkohan sinne oli kurkistaa eikä pelottanut yhtään. Hieno paikka maalauksineen ja lirisevine puroineen. 



Karttaan piirretty reittimme nähtävyyksille kulki erilaisten maastojen kautta. Metsäpolkujen lisäksi kuljettiin välillä puistoissa ja pitkin joen penkereitä. Kuntoiluvaihtoehtona oli tarjolla pitkiä puuportaita ylös ja alas metsän siimeksiä. Portaat olivat hyvässä kunnossa, koska meneillään oli niiden uusiminen. Siksipä muutamista puuttuivat vielä kaiteet ja niissä saikin olla aika varovainen. Sadekelilä olisi varmasti ollut vaarallisen liukasta, mutta nyt homma kävi reippailusta ja pienestä seikkailustakin. 




Kun hienoimmat näköalat tarjoava rakastavaisten kukkulakin oli nähty, päättyi polku sopivasti köysirata -asemalle. Latvia on tosi tasainen maa ja tämä onkin sen ainoa köysirata. Hienosti keikuimme Gauja-joen ylitse maisemia ihaillen. Radan pääteasemalla odottikin automme, johon hyppäsimme ja ajelimme  lähelle Siguldan keskustaan nauttimaan päivällistä latvialaiseen buffet-tyyliin Kaku maja-ravintolaan. Retki päättyi kotipihaan illansuussa. Olipa kiva päivä!