Luurangot kaapissa

Että voi ihminen tulla iloiseksi vaatekaapeista! Tässä asunnossa ei täkäläiseen tapaan ollut kiinteitä kaappeja keittiötä ja eteistä lukuun ottamatta. En osannut Espoossa pakatessani ollenkaan ajatella, kuinka pitkään vaatteeni viettäisivät enemmän tai vähemmän nätisti pakattuina vähintään metrin korkuisissa laatikoissa - iloisesti sikin sokin. On tässä käynyt vähän vaatevalikoima parin viikon aikana vähiin. Kannattaisi muuttaa useammin, niin olisivat tällaiset rutiinit paremmin hallussa.

 

Viikonlopun alkajaisiksi tarttuivat nikkarimiehet kuitenkin taas työkaluihinsa ja nopeasti olivat kaapit kasassa. Master bedroomiin saatiin molemmille oma kaappi ja Elsa sai samanlaisen. Pienemmät lapset hoideltiin senkeillä ja lipastoilla. Suih vain ja vaatteetkin asettuivat hyllyilleen! Nyt puuttuvat enää vaatekaappien vetimet, jotka unohtuivat ostoslistalta, mutta löydän varmaan täältä jotkut kivat. 

Koska olimme olleet iltapäivään mennessä niin tehokkaita, päätimme karistaa äkkiä Riian tomut jaloistamme. Auton nokka siis kohti Jurmalaa. Ihana ranta, ihana sää, ihanan lämmintä vettä!

Jurmala on kyllä ihan lempparipaikkojani täällä. Alue on iso ja ranta pitkä ja puhdas. Jurmalasta tulee mieleen Hanko kaikkine pitsihuviloineen, mutta niitäpä on kymmenkertainen määrä. Ja huviloiden välissä voi sitten ihmetellä toinen toistaan prameampia venäläisiä ökytaloja. Jurmalaan on päästävä pian taas!

Bye, bye koto-Suomi!

Vuosi sitten löysimme kauan etsimämme ikioman mökkipaikan. Keski-ikäisyys toi ilmeisesti tullessaan sen, että minäkin, vannoutunut veneilijä ja lähiölapsi, kaipasin paikkaa, johon juurtua, ja jossa hengittää vapaasti, kun arki armahtaa. Sateenkaaren pää Vanajaveden rannalla kutsui aina kuin vain mahdollista, ja elämä kahden kodin kanssa tuntui  mukavalta. Unelma toteutettu - nyt vain eletään sitä!

Toisin kuitenkin kävi. Vuodenvaihteen jälkeen alkoi miehen työpaikalta kantautua huhuja mahdollisesta ulkomaankomennuksesta. Pitkin kevättä asia oli esillä, mutta varmistui sitten lopullisesti vasta juhannusviikolla. Mies aloittaisi työt ja lapset koulun elokuussa Riiassa Latviassa. Minä hain virkavapaata. Tässäpä onkin sitten kesä pakattu ja järjestelty. Kuusihenkisen perheen siirto toiseen maahan on projekti, joka ei käy kädenkäänteessä, mutta onnistuu näköjään kyllä. Nyt perhe on minua lukuun ottamatta harjoitellut jo viikon ajan arkea uudessa kodissa, ja tänään paikalle lennähdän myös minä. 

Tauolle jäävät mielenkiintoinen työ ja harrastukset, tapaamiset ystävien ja perheen kanssa. Edessä on uudenlainen arki, jota nyt aletaan huomisesta lähtien kompastella myös koululaisten kanssa. Miehellä on työnsä ja lapsilla opintonsa, minulle jää käteen kotiäitikortti. Huusholli kuntoon ja siistiksi, perheelle ruokaa pöytään ja eväsrasiohin, minulle lenkkeilyä ja nettipilatesta. Näitä palasia lähden tänään kokoilemaan. Jännittää vähän. Arki on ollut kotona niin täyteläistä ja olen tuntenut itseni tärkeäksi ja tarpeelliseksi töissä, kotona ja monissakin vapaaehtoishommissa. Mitä kotirouva Latviassa puuhaa ja viihtyykö se? Ja millainen maa maantieteellisesti lähellä mutta kulttuurisesti aika kaukana Suomesta sijaitseva Latvia on? Nyt on aika ottaa siitä selvää!

Potkurikoneita ei kannata pelätä

Taas potkurikone, oli minunkin ensimmäinen ajatukseni. Olen nyt lentänyt tätä väliä neljä kertaa ja tarjolla on ollut pienempää ja isompaa konetta. Isompi miellyttää enemmän, mutta ei näissä pienissä potkurikoneissakaan oikeasti ole mitään vikaa. Tällä kertaa Finnairin lennolla oli jopa kahvitarjoilu ja keli mitä mahtavin!

Perillä odotti perhe - ihan kokonainen! Tänä kesänä on ollut kaikilla niin paljon ja sekalaista ohjelmaa, että koko perheen koolla olo tuntuu juhlalta. Ja juhlittiinhan me! Talomme alakerrassa on vuokraisäntänme omistama ravintola Vinoga. Kokkiinkin on jo ehditty tutustua ja ruokaan. Nappasin jo toiseen kertaan jälkkäriksi sitruunasorbetin. Kolmas kerta ehkä vielä toden sanoo, mutta herkkua on. Ja kotiin oli ostettu pöytään kukka!